voittaja, kun olen edelleen täällä

Pitkissä hiljaisuuksissa on

sanoja toivosta.

Ulkona rauhoittavaa,

äänetöntä valoa, joka

ei sittenkään pelota.

Pidän oven auki huomiselle.

Vieläkin tässä,

taistelemassa vastaan.

Tänäänkin huudan,

ette te enää saa mua.

Uskottelen ja uskon,

jonain päivänä kaikki on hyvin.

Katson syvälle silmiin

varastoiden sisälleni lämpöä.

Roikun kaksin käsin toivossa,

tällä kivulla on pakko olla jokin merkitys.

Vaikka olen menettänyt,

ei minulta juuri nyt puutu mitään.

Voittaja, kun olen edelleen täällä.

Valheeksi todennut ajatuksen,

ei kukaan jaksa, ei ketään kiinnosta.

27.12.2016

Mä liu'uin seinää vasten istumaan. Katselin takapihan kuistilla hiljaisesti tummuvaa yötä, taivaalla kirkkaasti loistavia tähtiä. Hengitin pahaa oloa ulos keuhkoistani, halusin niin kovasti olla jossain muualla. Katselin pensaiden oksia, joiden ryhti oli painunut kumaraan lumivaipan painosta. Muutama oksa lojui puhtaan valkealla lumella. Niiden voimat ei ollut jaksanut enää sitä painoa, vaan olivat vihdoin antaneet periksi, murtuneet. " Ihan kuin me ihmisetkin", ajattelin. Kaikkien harteilla on painoa, joillakin vain enemmän kuin oikeasti jaksaisi kantaa. 



17.6.2017
Mä liu'uin sitä samaa seinää vasten istumaan. Katselin takapihan kuistilla  hiljaista kesäyötä ja kuuntelin lintujen konserttia. Hengitin onnea ulos keuhkoistani, mun oli niin hyvä olla siinä. Katselin pensaiden oksia, jotka olivat taas kiinni elämässä. Kaiken sen talven painon jälkeenkin oksat jaksoivat kasvaa kohti aurinkoa. " Ihan kuin me ihmisetkin", ajattelin. Meidän pitää kokea harteillamme se paino, jotta voimme kasvaa aina vain ehjemmiksi.

Otan kädestä kiinni ja tartun

siihen varmuuteen, ettei

enää ole mitään hätää.

Lupaan olla onnellinen.

En ehkä aina, mutta

lopulta.

Tänään annan valolle tilaa,

yritän ymmärtää.

Hukutan pimeyden valoon,

eikä minua tarvitse enää pelastaa.

Minä pelastan itse itseni.

Tunnen, että elämä on

juuri oikein päin,

juuri tässä.

Kauniita ihmisiä ja melkein yhtä kauniita auringonlaskuja. Alkukesän aamuöitä nauraen tärkeiden ihmisten kanssa, kesäöitä, joina en halua mennä nukkumaan ollenkaan. Tuhansia kahvikuppeja, hymyjä ja kauniita sanoja. Kosketusta ihan vain sanoilla. Kuplivaa onnea, joka täytää joka paikan.  Aamuja, jolloin olen herännyt ja olen ollut onnellinen että heräsin. Tänään muistan miltä onnellisuus tuntuu. Miltä se näyttää ja mitä se edes on.