Liikaa ajatuksia, liian vähän sanoja.

Niin pienen hetken saimme pitää sylissämme omalla tavallaan täydellistä pienokaista, antaa suukon lämpimälle otsalle, kuiskata hyvästit. Pienet väsyneet silmät halusivat väkisin avautua, katsella itkevien siskojensa kasvoja. Liian nopeaa, aivan liian pian sai poika siivet selkäänsä.  Saimme etuoikeuden katsella kauniita kasvoja, painaa jokaisen pienen yksityiskohdan sydämiimme. Saimme katsella, rakkaudella matkalle saatella. Pienokainen kiersi sylistä toiseen, enkä tiedä kauniimpaa tapaa lähteä. Tuntea vuoron perään siskojen, äidin ja isän sylin turva ja se rakkaus, joka täytti koko huoneen. Se raukkauden määrä oli jotain niin suurta, että se sai kätilön kyyneliin ja hipsimään hiljaa huoneen ulkopuolelle. Se sai silmät hymyilemään kyyneltenkin takaa, se toi rauhan ja levollisuuden. Pieni käärö sulki silmänsä, näytti niin onnelliselta ja tyytyväiseltä. Otsa oli silennyt rypyistä, suu sulkeutunut itkuun purskahtamisen yrityksistä. Katselimme, kun veljemme teki viimeistä matkaa niin onnellisena. Pikkuhiljaa hengitys harventui, iho muuttui kylmemmäksi. Meidän pieni enkeliveljemme pääsi taivaaseen muiden enkelten luokse. Vaikka pienoinen on poissa, on hän aina mukanamme sydämissämme. Tulee mukana jokaisen auringonnousun ja -laskun, vartioi vuoteen vierellä hymy huulilla. Silittää salaa nukkuvien sisarustensa, äidin, isän otsaa, tuikkaa suukon poskelle ja palaa takaisin pilven päälle vain palatakseen taas seuraavan auringonnousun mukana. 

Olohuoneen pöydällä kynttilä, Aadan maalama Elmeri siivet selässä, pienen pieni siili pehmolelu, jonka veimme sairaalaan mukanamme. Äidin rakkaudella kudottu peitto ja nalle, tossut, jotka kerettiin ostaa ennen huonoja uutisia. Pussissa tupsu tummia - melkein mustia kiharaisia hiuksia, äärettömän pieni jalanjälki paperilla. Kätilön lämmin käsi selässä, kyyneleistä kimmeltävät silmät ja kuiskaus: " Onneks teitä on noin paljon, teillä on toisenne." Lämpöä uhkuvat osanotot, sanat: " Mä oon tässä." Kätilöiden puheet ihanasta ja yhtenäisestä perheestä. Meidän perheessä ei enää olekaan vaan nuo, nämä ja ne, on iso kokonaisuus, vain me. Me toistemme halauksissa kyynelten virratessa puserolle, seuraava yö toistemme vieressä nukkuen. Jostain surun takaa tavallista huonommatkin vitsit, joille kaikki kuitenkin nauravat. Paljon kiitollisuutta, rakkautta ja ikävää. 

Istahdan hetkeksi kuistille, katselen taivasta. Muuten aivan tumma, mutta keskellä vaalea kohta, jonka keskellä tuikkii tähti. En edes tiedä oliko se tähti vai zatelliitti vai joku muu. Silti uskon, että siellä se meidän pieni Elmeri mulle vilkuttaa ja sanoo, ettei tarvitse itkeä.  Kyynel, toinen ja kolmas löytää tiensä poskelle ja siitä edelleen kaulaa pitkin paidan alle. Hymyilen ja vilkutan takaisin. Hyvää yötä Elmeri.

Lepää rauhassa pieni enkelimme.♥