Elämän kalpeat kasvot nauravat minut takaisiin eiliseen, uudelleen ja uudelleen

Menin ulos, lämpömittari näytti kolmea astetta plussan puolella. Aurinko paistoi ohuen pilvimassan takaa ja kuulin jostain linnun laulua. Värit näyttivät tavallista kirkaammilta, oli hyvä olla. Tälläisinä hetkinä on helppo olla, pystyy hengittämään vaivatta syvään. Sellaisina päivinä pimeys ei ole niin tiivistä, se on vain häilyvää, repaleista. Sellasia päiviä on vain liian harvoin.

Useimpina päivinä tuntuu, että räjähdän. Saumat rispaantuu, on vain ajan kysymys milloin ne paukahtavat auki. Mielessä ajatus; tää masennus ei ikinä lähde minusta. Aika viipyilee pitkinä suvantoina ihan kuin ärsyttääkseen. Sellaisena hetkinä eksyn ajatuksiini, vaikka haluaisin olla jossain ihan muualla. Tuntuu kivuliaalta olla hiljaa ja käydä ajatuksia läpi. Olisipa tapa, jolla voisin antaa ajatukseni pois jonkun muun käsiteltäviksi. Voisipa ne kanavoida jonnekin muualle kuin ontoksi kivuksi sydämen tienoille. Ne ajatukset ovat liian suuria ja tukehduttavia itselleni. Välillä olen tuskallisen tietoinen olemassaolostani. Pehmeän lakanan kosketus iholla tuntuu liian todelliselta, tunteet ovat liian todellisia, maailma on liian todellinen.

Ei huvita tutustua uusiin ihmisiin, ei minusta ole ystäväksi. En halua tuottaa pettymystä. Pitäisi lyödä jokaiselle uudelle tuttavalle Emmin käyttöohjeet: Älä välitä kyseisen tytön sairaasta mielestä, jonka kuvioissa ei näytä olevan mitään järkeä. Halaa, jos masentaa. Älä suutu, jos on liian väsynyt nousemaan sängystä. Älä ota hymyä ihan täysin tosissaan. Rakasta, hipsuta hiuksia ja juttele maailmasta. Hajota ja kokoa uudestaan.

On pelottavaa ajatella ettei ole valmis. On pelottavaa, että olen muuttunut vieraaksi, kadottanut itseni jonnekin. Uusi vuosi, tuntematon minä. Kasvot, jotka hymyilevät, vaikka sisin ei ole edes varma haluaako hymyillä. Ei tiedä missä on tuon tuntemattoman tytön paikka. 

Otan haparoiden askeleen. On tuurista kiinni kestääkö jää, yksi harha-askel voi pudottaa minut takaisin syvyyteen. Jokainen askel on uusi pelko, pelottaa niin järjettömästi. Haluaisin vain pysyä paikallani, en mennä taaksepäin, mutta en myöskään ottaa askelta eteen. Ei tiedä onko vastassa valo vai loputon pimeys. Pelottavinta kaikista on tietämättömyys. Ei vain yksinkertaisesti tiedä kantaako elämä, loppuuko masennus pian vai vasta vuosien päästä. Ihan kuin kävelisit silmät sidottuina heikoilla jäillä ja yrittäisit luottaa.

Olen parina yönä säpsähtänyt hereille ja pelännyt kuollakseni, vaikken edes tiedä mitä pelkäsin. Sydän on hakannut niin kovaa ja voimallisesti, että olen tuntenut sen kaikkialla. Se tuntuu pyrkivän ulos sormenpäistäni, lapaluun alta, suustani. Niinä hetkinä toivon, että se voisi pysähtyä itsekseen. Sitten säikähdän ajatustani, häpeän itseäni ja ajatuksiani. Ajatuksia ne vain ovat, ei ne tee mitään ellei niitä toteuta. Silti hävettää, pelottaa ja itkettää. Kuka on tämä hirviö ajatuksissani?

On niin kamalan vaikea olla minä. Itsessään hyvän näkeminen on kivuliasta, aivan liian vaikeaa. Kuulen usein kehuja, mikä minussa on vikana, kun näen itseni aivan päinvastaisena? Pelkoa, tulenko ikinä tietämään kuka olen. Tuleeko se naamio kasvoiltani ikinä katoamaan, kohtaanko aidon Emmin vielä joku päivä? Kaipaan itseäni.

Kasvottomia muistoja ja kaikuvia katseita ulottuvuuksien reunoilla. Välillä, kun katson taivaalle, tekisi mieli käpertyä vain omaan pienuuteni ja mennä turvaan, piiloon elämältä. Tekisi mieli repiä se kokonaisvaltainen tunne kehostani, heittää se maahan ja astua päälle. Olisipa joku, joka voisi antaa minulle ymmärrystä, kertoisi kuka olen. En vain tiedä, en tiedä, en tiedä. Haluaisin kuulla, että asiat järjestyy. Että olen kaunis ja hyvä. Että olen vahva. En vain tiedä kenen se pitäisi sanoa, että voisin oikeasti uskoa.

Jos olen joskus yli tästä kaikesta, pidän juhlat. Siellä on ilmapalloja, serpenttiiniä ja vaaleanpunaista hattaraa. Siellä lauletaan ja tanssitaan jalat uuvuksiin ja juodaan pillillä limsaa muovimukeista. Jos joskus löydän Emmin takaisin, juhlin viikon putkeen. Haistatan maailmalle pitkät ja näytän keskaria perään. Levitän sitä ällösöpöä onnea kaikkialle, kirjoitan kirjeen masennukselle ja huudan: "mä voitin sut!"