Ohi on

Oivoi, kunpa ees osaisin pukea sanoiksi sen, miltä musta nyt tuntuu. Eilen mä ihan tosiaan kävelin viimestä kertaa ulos koulusta, jossa oon edelliset kolme vuotta viettänyt. Fiilikset on jotenki ristiriitaset - toisaalta oon niin onnellinen. Oon onnellinen siitä, että vaikka mun nää kolme vuotta on ollu enemmän tai vähemmän kivikkoisia, silti selvitin yläkoulun kunnialla loppuun 9,4 keskiarvolla. Varsinkin kun ajattelee, että kulunut vuosi on ollu mun elämän rankin, on tuo keskiarvo aivan älyttömän hyvä siihen verrattuna. Oon helpottavaa ajatella, ettei pariin kuukauteen tartte aatella mitään kouluun liittyvää. Saa ihan oikeesti ottaa rennosti ja keskittyä itteensä. Syksyllä sitten voi taas ihan uudella innolla keskittyä opiskeluun.

Kolme vuotta on toisaalta pitkä aika. Niiden aikana kerkee tottua siihen, että näkee melkein joka päivä samoja ihmisiä. Varsinki tällä yrittäjyysluokalla tehdään niin paljon projekteja yhdessä, että kyllä se tiivistää porukkaa. Jotenki on nii haikeeta, ettei joitain niistä ihmisistä näe varmaa enää koskaa. Silti oon saanu yläkoulusta yhen mun parhaista kavereista ja monia muitaki tosi hyviä kavereita, ettei uuteen kouluun meneminen meitä voi millää erottaa.

Päätin oikeestaan jo viime vuoden puolella, että tästä kesästä tulee mun kesä. Rankan vuoden jälkeen haluan olla onnellinen ja nauttia elämästä. Haluan mennä ja tehdä uusia juttuja, mutta silti myös keskittyä muhun itteeni. Jos joskus tulee sellanen päivä, että tuntuu sängystä nousemisen olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa, jään sinne ja vietän sen päivän siellä sängyn pohjalla. Kesässä on niin monta päivää, ettei tollaset päivät silloin tällöin oo haitaksi. Haluan urheilla, tutustua uusiin ihmisiin, kirjottaa, piirtää, lukea, mökkeillä. Haluan reissata, viettää aikaa perheen kanssa, ruskettua, syödä mansikoita. Haluan elää hetkessä, nauttia pikku jutuista ja nauraa niin, että tuntuu et happi loppuu. Viettää kavereiden kanssa parasta aikaa, valvoa auringonnousuun asti ja vain rentoutua.
 

Mä päätin sit peruskoulun viimesenä koulupäivänä räjäyttää potin ja päästä kaikki nää vuodet piilossa olleet taidot esille. Pidin yhessä mun luokkakaverin kanssa ysiluokkalaisen puheen ja voin sanoa, että se meni paremmin kuin olisin uskonut. Koko puheen pitäminen tuli niin lyhyellä varotusajalla, ettei siinä pahemmin kerenny enää sitä sit muokkailla. Kirjotin sitä ehkä tunnin ja sit olikin taas kiire toiseen paikkaan. Kiireen kyllä näkee tosta tekstin laadusta, mutta silti oon ihan tyytyväinen. Kuulemma yllättävän kypsää ja aikuismaista tekstiä multa. :-D Lisäksi ei keretty harjotella sitä kertaakaan, koska tultiin saliin vasta niin viime tippaan. Siinä se sit vedettii tosta noin vaan ja hyvin meni! Tossa alla on vielä se mun osuus puheesta. 

Me ysit otamme uuden askeleen elämässämme ja lähdemme omille teillemme. Monen oppilaan päälimmäisenä tunteena on pelko ja jännitys tulevasta. Kaiken jännityksen keskelle mahtuu myös haikeutta. On vaikea jättää  ihmiset, joiden kanssa on työskennellyt tiiviisti kolme vuotta ja joista on muodostunut tärkeä tuki matkan varrella. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jännitys kertoo vain siitä , että on tekemässä asiaa, jolla on oikeasti merkitystä. Ymmärrys siitä, että jonkin loppu on aina uuden alku, ei poista haikeutta ja surua, mutta ehkä se auttaa jaksamaan ja rakentaa luottamusta tulevaan.

Nuoruus on päämäärien saavuttamista, toiveiden täyttymistä, oppimista, opiskelua ja epäonnistumisia. Mutta se on myös hetkessä elämistä ja elämästä nauttimista sekä rajojen rikkomista. Olemme nähneet elämään  niin vähän, että meistä nuorista virheet ja vastoinkäymiset saattavat tuntua maan kaatavilta hidasteilta. Kuitenkin, kun katselee tääksepäin ja muistelee vanhoja tapahtumia, huomaa, että ne huonot hetket ovat niitä, jolloin ollaan koettu kaikista suurimmat ahaa-elömykset. Kun ongelma on selätetty, on matka aina jatkunut kahta kovempaa kohti tavoitetta. Epäonnistumisen hetkina me oikeasti opimme, ja yläkoulun aikana olemme saaneet oppia, että epäonnistuminen on sallittua - jopa toivottua.

Tiedän, että jokaisella meillä on tälle maailmalle jotain annettavaa, kaikilla on edessään rajattomien mahdollisuuksien maailma. Jokainen on hyvä jossain, mutta kukaan ei ole hyvä kaikessa. Tarvitsemme toisiamme täydentämään epäkohdat ja yhdessä olemme täydellinen paketti. Toivon ja uskon, että jokainen meistä jättää jälkensä niihin askeliin, jotka sitten lopulta vievät meidät niihin suuriin haaveisiin. Unelmat voivat toteutua, jos niihin uskoo tarpeeksi lujaa ja niiden eteen tekee töitä.

Meidän on ollut niin hyvä ja turvallinen kasvaa tämän koulun ja sen henkilökunnan siipien suojassa. Opettajat ovat ohjanneet meitä kulkemaan elämämme tiellä, ylittämään tietämättömyyden muureja ja selättämään laiskuuden linnakkeita. Nyt olemme valmiita ottamaan tuulta siipiemme alle ja aloittamaan uuden vaiheen elämässämme. Näiden kolmen vuoden aikana kasvetaan ihmisinä mahdottoman paljon. Seiskaluokkalaisista tietämättömistä rääpäleistä kasvaa maailmanvaltiaan elkein tepastelevia ysiluokkalaisia, joita ei voi mikään pysäyttää.

Lopussa kiitin tasapuolisesti kaikkia, mutta niitä ette kuitenkaa jaksa lukea. Haluan nyt sit toivottaa kaikille aivan älyttömän hyvää kesää!