Haittaako, jos olen vuosia myöhässä?

Hiljaisuus pujotti untuvasormensa ympärilleni.

 Sen luiset rystyset painoivat solisluita.

 Sormet kurottuivat hipaisemaan lasikasvoja, painavaa sydäntä.

 Pääni sisällä oli kello neljän ruuhka, 

mutta ulkona autotiet lepäsivät hiljaisuudessa

valjun valopeitteen alla.

 Katulamput viestittivät salakieltä unettomille,

 kertoivat omaa tarinaansa.

 Utuiset silmät heijastuivat kylmästä ikkunasta. 

Ne kertoivat valheita, totuuksia valheiksi naamioituneina.

Elän välivaihe-elämää välivaiheminäni kanssa. 

Kaipuuta siihen, mitä ei ole,

 mutta voisi olla.

•••••

Pelkään valoa,ikävää, yksinäisyyttä.

 Pelkään rakastaa ja olla rakastettu.

 Pelkään aamuja ja iltoja,

 elämää ilman sua.

•••••

Se katsoo mua taas 

ja tiedän katsomattakin,

 että sillä on taas se

 vaikeasti tulkittava katse.

 Mun katse on ikkunassa ja 

mielessä lasken vesipisaroita. 

Haluan unohtaa ennen kuin muistan.

•••••

Haluan olla minä, 

mutta en taida muistaa mitä se tarkoittaa.

Ihmiset muuttuvat,

 mutta pysyn paikallaan

 tietämättä kuka olen.

•••••

Sinä halasit minua pitkään ja tunsin olevani turvassa.

 Nauroin yhdessä takanasi olevan tyhjyyden kanssa,

 joka ei voinut minua siinä hetkessä tavoittaa.

 Joskus on vain liian helppo päästää toinen lähelle,

 hukkua toisen välittämiseen.

 Keräsin säihkettä silmistäsi huonon päivän varalle

 samalla, kun tuntemattomuus muuttui tuntemiseksi. 

 Siinä hetkessä olin ainakin puoliksi kokonainen. 

•••••

Älä lakkaa hymyilemästä,

Pidä kyyneleet sisällä,

Älä katso silmiin.

Ei maailman tarvitse tietää,

että olet joku muu.

•••••

Ajatukset takertuu kasvoihin,

Iskeytyy poskipäistä läpi,

Jää ripsiin vaanimaan.

Pudottaa pohjalle, upottaa,

 hakkaa ja raatelee.

•••••

Piilotan synkimmät ajatukseni

Toivoen, että voisin itsekin

 unohtaa niiden todellisuuden.

Maailma huutaa kovaa molemmista suunnista

 minun hukatessa itseni

 aina vain pahemmin.

Sielun puolikkaat puolittuvat 

Sumun riekaleiden leijuessa aamun kajossa. 

Haluan paeta, taistella ja luovuttaa samaan aikaan.

Mutta en jaksa tehdä niistä yhtäkään.

Tuntemattomia heijastuksia toisen silmistä.

Olen yksi niistä monista, mutta silti yksin.

Turhia odotuksia, onnellisuuden kosketuksia.

Haittaako, jos olen vuosia myöhässä?

•••••

 Tunnen kuinka elämä valuu musta ulos,

 pimeästä maailmasta tulee todellinen.

Olen elossa kolme päivää seitsemästä.

Haluan paljon mutta en mitään.

•••••

Avasin vahingossa sydämeni,

Pääsit liian lähelle,

Osuit liian oikeaan.

Enkä osaa enää unohtaa. 

 Valehdellaanko kivikasvoin 

totuus kauniimmaksi?

Haluan olla enemmän,

Kadota syliisi, kunhan ei tarvitse 

puhua,selitellä tai katsoa silmiin.

Hengitän sinun tahtiisi, sinun takiasi.

Valojen sylissä tanssisin,

tarttuisin kädestäsi. 

Piirtäisin ääriviivoja ja värittäisin niiden yli.

Repisitkö palasiksi, täyttäisitkö elämällä ja kokoaisitko taas, 

jos pyytäisin?

•••••

Milloin saa irrottaa otteen,

                       pudota ja

   luottaa, että joku ottaa kopin?

Olenko vain puolikas, tyhjä sivu ilman tekstiä?

Ohikiitävään utuiseen unohdukseen

karttaamattomana.

Kaadun kuitenkin,

nyrjähdän kuitenkin.

Aalto tulee kohti,

                poispäin, 

            kohti.

Mä jään siihen toiveeseen, että 

                 tulet luokseni 

                                      tänä iltana,                                         halaat ja 

                                            sanot:                                    Ei mitään hätää.

Aamusta iltaan liian pitkä matka

Tunteja tunnoton

Menen taas rikkoen jotain pientä 

                   tai suurempaa.

     Istun hiljaa kellon lyödessä 

                        syytöksiä.

           Enkeleiden siivenkärjet 

              repivät taivaan auki.

•••••

Halu huuhtoutua elämästä pois,

Hypätä pois siitä pelon ajatuspyörästä.

Kosketus puhui ja annoin vahingossa

 luvan rikkoa pintaa.

 Uskalsin riisua naamion, hymyillä ja hengittää.

•••••

Yksinäisyys hakkaa ohimossa, 

naputtaa rintalastaa vasten.

Sattuu olla olemassa olematta juurikaan.

•••••

On hetkiä, kun haluaa unohtaa

eläen elämän reunalla. 

Tunsin vääriä tunteita, vääriä asioita kohtaan. 

Eikö tämä lähdekään minusta?

Joka vuosiko hukun talven pimeyden alle?