päiväkirjasta

"Minä pelkään. Pelkään, että menetän kontrollin ja syöksyn takaisin mustuuteen,  että menetän taas itseni. Olen yrittänyt muistaa kuka olin ennen kuin kadotin itseni, mitä ennen tein, mistä pidin. Mustaa, mustaa, mustaa. Sitten tajusin, etten ole ikinä hukannut itseäni, vain unohtanut kuka olen. Mä olen sittenkin siellä jossain."

"Rauha muistuttaa itsestään auringon viimeisten säteiden maalatessa seiniäni. Punertavassa hehkussa pölyhiukkaset tanssivat omaan tahtiinsa minun tajutessa, ettei valo ikinä kokonaan katoa. Kaikki on sotkussa, kaaos ei ole kadonnut mihinkään. Mutta se on minun oma kaunis sotkuni."

"Mulla on edelleen kyky nauraa niin, etten saa henkeä.

Hymyillä niin, että poskiin sattuu.

Pakahtua ilosta ja rakkaudesta.

Mulla tieto on siitä, että harvassa on asiat joista ei selviä.
Ehkä joku toinen halusi vain lainata valoani."

"En enää etsi valoa tunnelin päästä. Tänään tajusin, että minun täytyy löytää se valo itsestäni."


"Olen elänyt tämän saman aamun vuosia. Ja jotain repeää aina, kun avaan silmäni uuteen päivään. Todellisuus iski päin kasvoja, lasinsirut katkoivat verisuonia. Kiivettyäni taivaan korkeuksiin, menetin tasapainoni."

"Joku laskee käden kädelle, hengittää iholta iholle.

Tietoisesti koettaa lukittuja ovia. 

Haluaisin kysyä surun alkuperää, mistä ne mielen myrskyt tulevat? 

Tukehtumiseen asti etsin rikkojaa yksinäisyydelleni.
Niin paljon vaivaa nähtiin, että hajalle saatiin se mikä kauniiksi oli tarkoitettu."



"Ajatusten paino on liikaa, aikakin on ihan liikaa. Tulkitaan tunnustellen eleet, teot ja rivien välissä piilottelevat pelot. Tyttö, mitä oikein teet itsellesi? Enkä voi ikuisesti sulkea silmiäni totuudelta. Peilistä heijastuu edelleen se väsynyt tyttö, joka rakastaa tuntemattomia enemmän kuin itseään."