Olisitko siinä sittenkin?

Valo ja varjo leikkivät hippaa mielessäni.

Menetettyjen hetkien hopeareunukset

kuiskivat tyhjyyteen eilisen haaveita.

Mistä löydän turvani,
auringon sydämeeni?

Harteilla painaa,

uppoan uudestaan.
Hymyilen, sillä tiedän
minun nousevan taas.

♥♥♥♥♥

Miks kukaan ei kertonut, 

että olemassa olisi tälläisiä päiviä?

Miksi kukaan ei kertonut, 

että joskus tulee sellaisia haavoja

joita laastari ei paranna?

Olen vain tiellä, taakka,
perässävedettävä.
Nyt roikun vain mukana.
Tunnit venyvät päiviksi, kun
haluaisin edes pienen hetken uskoa,
olla varma edes jostain.

♥♥♥♥♥

Katso minua hetki,
unohda ulkokuori.
Unohda hymyilevä suu,
rauhallinen katse.
Katso pintaa syvemmälle ja
yritä ymmärtää.

Valo pelottaa,
se sokaisee silmät,
kun niin kauan olen
viettänyt pimeässä.
Haluan sen päivän
tulevan ja antavan
minulle itseni takaisin.

♥♥♥♥♥

Haihtuva unikuva, sanatonta kipua kuuroille huutaa.
Rikottu mieli toivoa täynnä,
kohotan katseeni taivaaseen.
Olen valmis ottamaan huomisen vastaan,
vaikken ole vielä jaloillani.

Haluaisin avata mieleni, antaa kivun hengittää.
Haluaisin jakaa ajatukseni kanssasi, 

kaksin niitä olisi helpompi kantaa. 

Haluaisin olla edes 

pienen hetken rohkea.

Eksyn uneen sinua etsimään, 

jonka kasvojen määrittäminen on liian vaikeaa.

Kuka puhaltais myrskypilvet taivaalta,
sytyttäis valon pimeään? 

Kuka maalaisi värit takaisin elämään?

♥♥♥♥♥

Väsynyt ja rikkinäinen
olen kai ollut jo aika pitkään.
Lakastunut, putoamassa.
Vähemmän kuin maailma odottaa,

enemmän kuin itse haluaisi.
Miksi sängyn alla asustavat möröt

muuttivatkin mieleni nurkkiin?

♥♥♥♥♥

Haluaisin oppia erottamaan, että

mikä siitä kaikesta on vain 

pelkoa seistä omilla jaloillani. 

Lupa huomiselle annettiin, kun
yksin yksinäinen rakastuu yksinäisyyteen.

Tähtien kera poskille vierii,
tyhjyydestä sinulle hymyilemään.
Kertoo silmien pilke,
sydän on löytänyt sydämen.
Huoneen nurkassa vilisee pelkoja.
Jään odottamaan sinua ne seuranani.

Pakenin sinuun
elämässäni riehuvaa myrskyä.
Katselin sinua, etten näkisi itseäni.
Juuri kun luulin saaneeni sen kiinni,
se olikin mun takana.
Kietomassa käsiään uudestaan ympärilleni.

♥♥♥♥♥

Olen edelleen aivan reunalla.
Päättyneen ja alkavan rajalla.
Mitä jos jalat eivät kannakaan?
On jo nyt ikävä,
vaikkei kukaan ole vielä lähtenyt.
Pudotaan vain rakas,
me ollaan turvassa.

Elämä on täynnä virheitä, 

ja minä taidan olla yksi niistä.
Kaikki on lopussa ennen alkamista.
Silti olemme edelleen tässä.
Yhtäkkiä tuntui kuin olisin

päässyt eroon ikitalvesta. 

                Oli kevät. 

Elämä otti mua kädestä sittenkin.

♥♥♥♥♥

Kun minä putoan,
lähden pimeyteen kulkemaan,
uniini uppoudun.

Kun hymyttä vastaasi kävelen,
varjona vieressäsi häilyn,
luovun huomisen toivosta.

Kun silmät eivät sädehdi,
olen pelkkää sekasotkua,
enkä jaksa enää pitää kiinni.

Olisitko siinä sittenkin?
Pitäisikö tiukasti kiinni kuitenkin?